Baba Lybeck, Kirja Vieköön! 18.1.2017
Baba, kuinka kävi? Veikö kirja?
Istumme Savoyn salissa, johon tulvii ihmisiä jatkuvasti sisään, ilmassa on puheensorinan lisäksi paljon jännitystä ja erityisesti odotusta. Sali on muutamaa parven ylärivin paikkaa vaille loppuunmyyty.
Silmänräpäys. Ilma sähköistyy. Ihmiset puhkeavat taputtamaan, ja nojautuvat eteenpäin kuin hattivatit salkoonsa, odottaen saavansa sen kirjallisen sähköiskun jota ovat tulleet hakemaan. Baba on astunut näkyviin, ja tulee kohti.
Aloituksessa oli jotain hyvin taianomaista, kiehtovaa ja kutkuttavan erilaista. Takana oleva screeni vaihtuu mainostekstistä taivaalla lentävään lokkiin, tunnusmusiikki soi hetkisen, ja Baba aloittaa tulkitsemalla Anu Partasen tekstiä Vapaudesta. Lumouduin.
Puolitoista viikkoa myöhemmin tuosta taianomaisesta illasta, istumme Cafe Esplanadilla, ja keskustelemme tilaisuudesta ihanan auringon paistaessa. Voisiko perjantailta enempää toivoa?
Pyydän Baba Lybeckiä kertomaan illan aloituksesta, koska mielestäni siinä oli jotain niin erityistä. Tilaisuus alkoi tunnarimusiikilla, jonka jälkeen siirryttiin suoraan teksiin. Ohittamalla pönötyspuheet, Baba halusi korostaa, ettei kyse ole hänestä, vaan illan sisältö, teksti, on se tärkein. ”Olen aina hahmottanut sen menevän niin, koska teksti on pääasia.”
Mainitsen oranssin mekon, joka Baballa oli päällä, sillä tunnistin sen helmikuun promokuvasta. Baba naurahtaa, ja toteaa tämän olleen sattumaa. Hän oli valinnut laittaa mekon päälleen, koska piti siitä niin kovasti, ja huomasi sen yhdessä ystävänsä kanssa jälkikäteen. Hauska vahinko siis.
Hetki ennen lavalle astumista
Baban itsevarmuus ja ammattitaito tietenkin näkyivät illassa, mutta hän myöntää, että ennen H-hetkeä takahuoneessa oli jännittynyt tunnelma. Siellä näyttelijät kävelivät eestaas, ja muistelivat tekstipätkiään. Baba myöntää tehneensä samaa, mutta juuttui kerta toisensa jälkeen ensimmäiseen lauseeseen pääsemättä pidemmälle. Hetken päästä oli todettava itselle: ”Nyt olen väärällä tiellä. Minä osasin tämän viikko sitten, ja osaan tämän edelleen. Nyt ajattelen jotain ihan muuta.” Ja kyllähän hän osasikin sen. Tulkintaa vapaudesta oli ilo kuunnella.
Uuden konseptin kanssa tietysti oli jännittävää se, ettei tiennyt miten hyvin se oikeasti toimisi verrattuna siihen, kuinka se toimii omissa mielikuvissa. Savoylla on kuitenkin hieno tekniikkatiimi, minkä vuoksi tekniikka toimi täysin, ja kaikki muukin toimi tosi hienosti.
”Ilmassa oli erityisyyden tunnetta, semmoista pirinää”
Tuli tunne, että siellä lavalla oli ihmisiä puhumassa kirjoista ja yhteiskunnasta ystäviensä ympäröimänä. Baba ja kirjailijat olivat ikään kuin ison ryhmän keskus, jotka vaihtoivat mielipiteitä, ja me, yleisö, olimme heitä ympäröivät ystävät. Tuntemattomia toisillemme. Kirjan ystäviä. Siksi ystäviä keskenämme.
Yleisö oli sellainen kuin oli toivottukin. Oikea kohderyhmä oli saatu paikalle. Keskustelu vieraiden kanssa oli vapautunutta, johtuen osittain siitä, että kysymykset oli käsikirjoitettu etukäteen, jolloin jokainen pystyi valmistautumaan omiin kysymyksiinsä nähden mihin keskustelua oli tarkoitus viedä eteenpäin. Tämän vuoksi vieraiden vastaukset olivat monipuolisia; he tiesivät, miten heidän aiheensa linkittyy kokonaisuuteen. Olemme kuitenkin Baban kanssa yhtä mieltä siitä, etteivät vastaukset tuntuneet ulkoaopituilta ja sieluttomilta, vaan ennemminkin hyvin harkituilta, osuvilta vastauksilta, joissa oli mukana pilkahdus älykästä huumoriakin matkassa.
Tietokirjat ovat tärkeitä
Illan ensimmäisellä puoliskolla keskusteltiin suomalaisuudesta, ja tsempattiin, että ollaanhan me nyt itseasiasa oikeastaan aika hyvä kansa, jolla taitaakin olla asiat ihan hyvin. Tai ainakin sitä tuki Anu Partanen. Petri Tamminen hehkutti muistojamme, ja Jörn Donner tyylilleen uskollisena korosti, ettei Suomi kuitenkaan mikään paratiisi ole.
Toisella puoliskolla puoluetoverit Presidentti Tarja Halonen ja Rouva Tellervo Koivisto keskustelivat millaista Suomessa oli elää, ja mitä merkittäviä asioita on saatu läpi, kuten lapsille päivähoito.
Ensimmäinen Kirja vieköön! -ilta koostui erilaisista tietokirjoista. Baban mielestä tietokirjojen korkea arvostus näkyy myös siinä, että Finlandiapalkintoa jaettaessa ei ole enää erillisiä palkinnonjakotilaisuuksia, vaan kaikki jaetaan samassa tilaisuudessa, ja kaikki palkinnot ovat yhtä arvokkaita ja samalla viivalla.
”Ne (tietokirjat) ovat tärkeitä tällä hetkelläkin, kun nykyään kaikki on netissä ja somessa, jolloin tieto on katkastu lyhyeen muotoon. Taustoitus on jäänyt pois. Ihmiset kuitenkin minun mielestä kaipaa tietoja ja taustoja. Kaunolla on omat lainalaisuutensa ja raaminsa, ja niissä tuodaan esiin monia tärkeitä asioita, mutta ne ovat taideteoksia. Tietokirjoilla on aivan toisenlaiset rajat, mutta nekin ovat alkaneet vähän häilyä. Parhaissa tietokirjoissa on vahvoja tarinoita mukana ja dramaturgia, joka toimii samanaikaisesti vahvan tietopuolen kanssa. Näitä kutsuttiin ennen reportaasikirjoiksi. Luulen, että ne voisivat nyt Trumpin myötä tulla hyvinkin tarpeeseen ja vastapainoksi mediavastaisuudelle,” Baba hymyilee.
Presidentin puoliso, Rouva Tellervo Koivisto ja Presidentti Tarja Halonen
Puoliajan jälkeen lavalle saadaan Rouva Tellervo Koivisto ja Presidentti Tarja Halonen keskustelemaan Koiviston elämästä. Aihe on ajankohtainen, sillä Siltala on julkaissut Anne Mattsonin kirjoittaman elämänkerran. Ja siinä he ovat. Suomen entiset päänaiset ja puoluetoverit. He keskustelevat menneisyyden saavutuksista ja hankaluuksista niin vilpittömästi sekä avoimesti. Vitsailevat. Tuokion lopuksi yleisö aploodeeraa seisaallaan kiitollisina illasta ja haikeina, koska eivät olisi halunneet luopua tuosta hetkestä.
Alun alkaen, kun tilaisuuksia lähdettiin rakentamaan, oli toiveissa saada presidenttikeskusteluja. Tämä Baban mukaan johtaa juurensa vuoden 2015 Helsingin kirjamessuille, jossa Tasavallan Presidentti Sauli Niinistö ja Jörn Donner keskustelivat yhdessä lavalla, ja joka oli hyvin pidetty. Kun tätä tilaisuutta lähdettiin rakentamaan, niin Kirja Suomi 2017 toivoi saavansa vastaavanlaisen Kirja, vieköön! -iltaan. Onni oli myötä, kun Tellervo Koiviston elämänkerta ilmestyi sopivasti tammikuussa Siltalalta ja niin Koivisto kuin Halonenkin innostuivat ehdotuksesta.
”Halosen ja Koiviston osuuden hienous oli juuri se, ettei siellä ollut ketään muuta säätämässä sitä, mitä siellä (lavalla) pitää tapahtua. Tapasin heidät kerran etukäteen, ja kävimme läpi aihepiirejä, joista syntyi pitkälti se, mitä he käsittelivät. En kuitenkaan halunnut, että kukaan vaikuttaa heidän osuuteensa enempää. He saivat viedä sitä juuri siihen suuntaan kuin halusivat. Olihan se ainutlaatuista!”
Tekstin tulkitsijat
Illan erotti muista kirjallisuustilaisuuksista se, että tekstejä oli tulkitsemassa näyttelijät, jotka onnistuivat työssään hienosti. Jokainen suoriutui upeasti, ja tekstit heräsivät eloon. Esimerkkinä mainittakoon vaikka, että mikäli Jörn Donner tarvitsee joskus varaminän, jolloin hän itse menee eduskunnan kyselytunnille ja toinen kansalaisten eteen paneeliin, ehdotan, että himmennetään lavavalaistusta, isketään Pekka Strangille ’peruukki’ päähän, vuorosanat käteen, ja tuupataan lavalle. Kukaan ei varmasti huomaa mitään, koska ilmeet ja eleet Strangilla on jo identtisesti hallussa.
Kysyessäni, kuinka näyttelijät valittiin, saan hyvin kattavan vastauksen. Laura Malmivaara oli itsestään selvä valinta, koska hän on ottanut Tellervo Koivistosta upeat muotokuvat elämänkertaa varten. Malmivaaralla ja Koivistolla oli jo valmiiksi luotuna suhde, mikä näkyi Malmivaaran tunteikkaassa tulkinnassa. Pekka Strang tuli valituksi, koska hän on kaksikielinen, ja tuntee Jörn Donnerin entuudestaan, mikä selittää hienon suoriutumisen. Taisto Oksanen oli ensimmäinen näyttelijä, jonka kanssa Baba oli yhteydessä. Taisto tuli valituksi jo ihan sen vuoksi, että hän on Baban mielestä aina ollut erityisen hyvä monologeissa ja hienostihan hän suomalaisten muistoja tulkitsikin. Taistossa oli jotain hyvin tutun oloista, mikä ei ole itsestäänselvyys, vaikka tekstinä olikin kansakunnan yhteisiä muistoja. Hänet nähdään myös seuraavassa illassa tulkitsemassa Mikko Rimmisen tekstiä.
Entä ensi kerralla?
Helmikuun Kirja vieköön! järjestetään 15.2., jolloin Baban mukaan ”tehdään näkymättömästä näkyvää. Se on paljastusten ilta. Kaikki käsittelee eri tavoin, nimenomaan näkyväksi tulemista”. Ensimmäisen puoliskon aikana Venla Hiidensalo (Sinun tähtesi, Otava) ja Mikko Rimminen (Maailman luonnollisin asia, Teos) kohtaavat romaaniensa merkeissä. Hiidensalon elämäntehtävä on tutkia asioita, joita ympäröi hiljaisuus ja tehdä se näkyväksi ja Rimminen puolestaan yrittää selvittää suurta salaisuutta. Puoliajan jälkeen Koko Hubara (Ruskeat tytöt, Like) ja Merete Mazzarella (Elämän tarkoitus /Om livets mening, Tammi/ Schildts & Söderströms) kirjoillaan. Hubara selvittää millaista on olla suomalainen tummaihoinen nainen ja Mazzarella ruotii elämän tarkoituksesta, ja nostaa asioita, joita ei ehkä tule ajatelleeksi. Tulkitsijoina illassa nähdään ja kuullaan Taisto Oksanen, Laura Eklund Nhaga ja Kati Outinen.
-Tiina
Jos sinulla ei vielä ole lippua, nyt kipin kapin lippu.fi-palveluun ja tilaamaan. Nähdään 15.2. Savoyssa, ja annetaan kirjan viedä!
[…] Olen nyt osallistunut tammikuun ja helmikuun Baba Lybeck, Kijran vieköön! – tilaisuuksiin ja seuraavaan iltaan ei ole enää kovin montaa päivää aikaa. Tämä postaus on enemmänkin innostuneen kirjabloggarin pohdintoja, sillä jotainhan tässä on pakko keksiä, kun odotan kevään viimeistä Kirja vieköön! -tilaisuutta. Tämän postauksne huomiot pohjautuvat helmikuun iltaan. Tammikuun jutun löydät täältä. […]