Armo

Mitä minä ajattelen armosta ja miten koen sitä omassa elämässäni?

4.4.2021

Alkusanat

En tiedä tarvitsinko minä enemmän kirjoittaa tästä aiheesta, vai twitterissä asiaa pohtinut lukijani. Joka tapauksessa olin itse vähän hukassa siitä, mitä seuraava blogini aihe voisi olla, sillä viimeisen reilu puolentoista vuoden aikana olin aina tiennyt, mitä seuraava postaus tulisi käsittelemään, kun suunnittelin avioeroani käsittelevää sarjaani. Kun sitten pitkäperjantaina 2021 ”erehdyin” turhautuneena twiittaamaan hieman kierroksille lähteneen twiitin, minut pingattiin toisaalle, jossa kyseltiin, mitä armo on kristityille. Niin pitkään olen itse pyörinyt vanhan testamentin puolella, että tavallaan sydämeni jopa iloisena huokasi: ”vihdoinkin.. back to basics.”

Tätä postausta ei voi pitää täydellisenä sanakirjan selityksenä sille, mitä armo on, sillä en usko, että kukaan kykenee sanoittamaan täydelliseen kaikenkattavasti sitä tärkeintä käsitettä, jonka Jumala on meille suonut. Mutta sen sijaan tämä teksti kertoo siitä, miten minä ymmärrän ja koen armon omassa elämässäni. Tänään ajattelen näin, ensi viikolla ajatukseni saattaa olla aavistuksen kirkastuneempi. Mutta elämä on oppimista, eiks jea?

Kuva: Yaroslav Shuraev / Pexels

Mikä armo on ja miksi sitä tarvitaan?

Armo on jotain, mitä ei koskaan voi saavuttaa millään määrällä hyviä tekoja tai toimia. Armoa ei voi ostaa eikä ansaita, armo annetaan lahjana. Aina.

Kuulin kerran tarinan, mikä avasi sanan armo-merkitystä kauniisti. Tarina tiivistäen: Keisarin eteen tuli vanha nainen anomaan armoa sotarikoksien vuoksi kuolemaan tuomitun poikansa vuoksi. Keisari sanoi, ettei kuolemaan tuomittu poika ollut tehnyt mitään, miksi hän ansaitsisi armahduksen. Tähän äiti vastasi: ”Mutta eihän se olisi armahdus, jos poikani olisi ansainnut sen. Minä olen tullut pyytämään armoa.” Keisari heltyi ja armahti kuolemaan tuomitun sotarikollisen kaikista syytöksistä ja rangaistuksista.

Taustaa

Jotta voimme mennä itse asiaan, mielestäni on tärkeää ymmärtää pari seikkaa. Kristityt uskovat, että juutalaisten Jumala on sama kuin heidän rakastava ja armollinen Jumala, (jota monet kristityt kutsuvat Isäksi). Siksi pari sanaa historiasta. Vanha testamentti painottaa ihmisen ja Jumalan välisen yhteyden olevan liitto, jossa Jumalan määräämän lain noudattaminen on tärkeää. Yksilön tuli noudattaa sitä omassa elämässään ja tehdyt synnit sai anteeksi uhraamalla uhrilahjan (viaton karitsa, härkä jne). Tähän liittyy monia eri asetuksia, että milloin tuli uhrata ja millainen uhri. Laki oli hengellinen, mutta se sisälsi myös paljon järjestyssääntöjä, jotta yhteiselo toistensa kanssa sujuisi. Lakien tarkoitus ei niinkään ollut tehdä ihmisten elämästä kurjaa, vaan mun mielestä ennemminkin:

1. Muistuttaa juutalaisia kuka on heidän Jumalansa, tukensa ja turvansa. Eli tuoda juutalaiset lähemmäksi Jumalaa.

2. Erottaa ja pyhittää kansa Jumalan seuraajiksi muiden kansojen joukosta.

3. Helpottaa/sujuvoittaa yksilön ja kansan arkielämää ja tehdä siitä sellaista, ettei yksilön teot vahingoita häntä itseään tai muita kansalaisia.

Pieni knoppi vielä pääsiäisestä: Juutalaiset juhlivat pääsisäistä, sillä se oli muistutus siitä, että Jumala oli pelastanut ja vienyt Israelilaiset (eli Juutalaiset) pois Egyptistä. He olivat olleet orjia ja orjan asema ei tunnetusti ollut hyvä. Siksi ajoitus, että Jeesus ristiinnaulittiin pääsiäisenä on täydellinen. Ensimmäisenä pääsiäisenä Jumala pelasti kansansa kirjaimellisesta orjuudesta, ja kuten sanotaan, Jeesus pelasti ihmiset omalla kuolemallaan ”synnin orjuudesta”.

Miksi nykyihminenkin tarvitsee armoa?

Jos oikein tiivistän kristinuskon sanomaa, niin ehkä tiivistäisin sen näin:

Jumala on Pyhä ja siksi myös Taivas on Pyhä. Sana ”pyhä” on niin suuri, ettei sille riitä yhtä täydellistä vastinetta, mutta helpottaakseni lukijaa ymmärtämään, niin pyhä voidaan tässä asiayhteydessä kääntää myös ”täydellinen”. No, jos Jumala on pyhä ja Jumalan koti, Taivas, on pyhä, eli täydellinen, niin tällä rautalankamallilla tiivistettynä, Jumala ei voi päästää Taivaaseen mitään epäpyhää, koska se ”saastuttaisi, likaisi ja pilaisin täydellisyyden epätäydellisyydellään”. (Ootko vielä messissä?)

”Synti” tarkoittaa tekoa tai ajatusta, mikä on Jumalan mielen vastainen, itselle tai toiselle vahingollinen. Syntejä on monia erilaisia, mutta minulle on opetettu, että Jumalan silmissä ne ovat kaikki saman kokoisia. Vähän kuin jos joku kaataa vitivalkoisen kauluspaidalle rinnukselle punaviiniä, niin se on ihan sama, onko  läiskä pikkurillin kokoinen vai koko lasillinen – paidassa on tahra. Ja kaikki tietää, että punaviinitahroja on ankean vaikeaa saada irti. Jumalaa ja Taivasta ajatellessani ajattelen yleensä hohtavan puhdasta valkeutta, jossa ei ole tahran tahraa.

No, jos jatkan tätä mun rautalankamallia, niin päästäkseen taivaaseen ja lähelle Jumalaa, niin meidän pitää joko  A. elää täydellinen elämä tai sit  B. me tarvitaan Jeesusta, joka tuli Taivaasta ja kuoli meidän puolesta, jotta saisimme synnit anteeksi. (Näin ollen meidän ei tarvitse kasvattaa enää kerrostalon parvekkeella niitä vuohia ja karitsoja uhrilahjaksi.) Valitettavasti me ollaan kaikki mokattu se suunnitelma a. about viimeistään siinä kolme vuotiaana, kun valehdeltiin äidille, ettei syöty sitä suklaarusinaa pöydältä, pihistetty Nella-Maarian lelua, koska halusimme itse leikkiä sillä tai kumautettu Pate-Petteriä päähän, koska se vaan oli meistä tyhmä.

Kuten tuossa yllä jo vähän spoilasin tän jännitysnäytelmän juonta, kristityt uskovat, että meistä jokainen on tehnyt syntiä (eli teko tai ajatus, joka on Jumalan mielen vastainen, sillä se tekee hallaa joko yksilölle itselleen tai jollekin toiselle).  Jeesus syntyi ihmisestä ja eli elämänsä tavallisena poikana ja opetteli kasvatti-isänsä ammatin, jota aikuisea harjoitti ennen, kuin ryhtyi opettamaan ihmisiä. Vaikka Jeesus suuttui rahanvaihtajille temppelissä, jotka olivat muuttaneet Jumalan, eli Taivaallisen Isän, kohtaamispaikasta oman aikansa ”business centterin”, niin se ei tehnyt Hänestä syntistä. Muutenkin Häntä kiusattiin, epäiltiin, pilkattiin ja myös koitettiin saada tekemään syntiä, mutta tuloksetta. Kiirastorstaina Jeesus oli ahdistunut, koska hän tiesi millainen raju kuolema odotti seuraavana päivänä. Hän rukoili (eli jutteli Isälleen), että ”jos on mahdollista, anna ettei tätä tapahtuisi, mutta jos se ei, niin tehdään sun suunnitelman ja tahdon mukaan.” (Aika inhimillistä. Kyllä mäkin olisin kauhuissani ja rukoilisin armoa, jos tietäisin, että huomenna naularuoska laulaa ja lihaksia revitään. Raamatussa jopa sanotaan, ettei Jeesusta enää ihmiseksi tunnistanut, niin pahoin oli hänet ruoskittu.)

Armo on aina täydellinen anteeksianto. Ihminen ei voi sitä ansaita, eikä Jumala anna tekoa anteeksi vain osittain. Hän antaa ihmiselle aina anteeksi 100%:sesti.

Jotta saamme kokea täydellisen armon jo nyt, puheyhteyden Jumalaan ja Hänen apunsa ja vastauksensa jo täällä maan päällä sekä pääsylipun taivaaseen, meidän tarvitsee vain tulla Jeesuksen eteen useiden punaviinitahrojen peittämässä kauluspaidassamme ja pyytää omia vääriä tekoja anteeksi. Jumala ei valikoi, että Hän antaa anteeksi nämä ja nuo tahrat, mutta toiset jäävät armon ulkopuolelle. Ei, Jeesuksen kuolema on maailman paras tahranpoistoaine, jonka rinnalla sekä Tabort ja Vanish ovat tehottomia. Jeesuksen kuolema ristillä oli niin supervoimakas juttu, että joka ikinen pinttynytkin likatahra peseytyy puhtaaksi. Joissakin tapauksissa ihmisen elämä ennen Jeesusta on ollut niin rikkinäisen vahingollista, että Jeesus ihan suosiolla ottaa risaisen paidanriekaleen ja antaa kokonaan uuden paidan. (Esim entinen kollegani eli ennen uskoon tuloaan niin vahingollista elämää, että vankilassa rukoiolunsa jälkeen hänellä jäi rikollinen elämä siihen ja hän alkoi elää ihan uudenlaista elämää.)

Miten minä koen armon omassa elämässäni?

Kuten arvata saatat, mäkin olen mokannut ja valitettavasti mokia tapahtuu edelleen. Eli vaikka olen absolutisti (en pidä yhtään alkoholin mausta), niin kyllä munkin paita on tahtrittu ihan huolella. Ihan siinä missä kuka tahansa meistä, välillä on itsellä peiliin katsomisen paikka.

Mun mielestä anteeksipyytäminen Jeesukselta on ihan samanlaista, kuin vaikkapa sisarukselta tai ystävältä. Kun mä pyydän mun syntejä anteeksi, sanon esim. näin: ”Hei Isä.. mä mokasin/epäonnistuin ja tuntuu pahalta. Sori. Oon oikeesti pahoillani..”
Ja mä tiedän, että saan anteeksi. Se ei aina tunnu joltakin tajunnanräjäyttävältä, mutta mä tiedän, että mä olen saanut anteeksi. Koska hän on luvannut niin.

Anteeksi antavassa ja armollisessa Jumalassa parasta on se, ettei itse tarvitse pitää lukua esimerkiksi siitä, että kuinka monta hyvää tekoa on tehnyt ikävää ajatusta tai saa kohden. Aina saa Isän luokse tulla (vaikkapa omassa olohuoneessa tai metsälenkillä) ja Hän kuuntelee aina. Kun keskittyy rauhoittumaan, voi myös huomata Hänen vastaavan. Kyse ei siis ole siitä, että me lähetämme whats appilla Jeesukselle ja Jumalalle ääniviestejä, joihin emme koskaan saa vastausta. Jokainen pyyntömme ja ajatuksemme kuullaan ja jokainen yhteydenotto meiltä on tärkeä. Kun me lähestymme Häntä, Hän on luvannut lähestyä meitä. Se on kantanut minua moninakin vaikeina hetkinä. Aina olen tiennyt olevani rakastettu ja armahdettu.

-Tiina