Heinäkuun lukumaraton

Heinäkuun lukumaratonilla on valinnanvaraa..
Luetut kirjat ja sivut:
Kirja | Kirjailija | Sivuja | Huom! |
---|---|---|---|
Akvarelleja Engelin kaupungista | Jukka Viikilä | 27 | Keskenjäänyt kirja luettu loppuun |
Musta kuin eebenpuu | Salla Simukka | 181 | Alusta loppuun |
Hiiop, Jeeves | P.G.Wodehouse | 71 | Aloitettu alusta, luettu vain osin |
Flame in the mist | Renée Ahdieh | 161 | Hieman lueskeltu keskeltä |
Yhteensä sivuja: 440
Heinäkuun lukumaraton starttaa osaltani nyt ja yllä olevaan kenttään, joka nyt on vielä tyhjä, tulee tilastoja edistymisestäni. Muiden maratooneista voi seurata täältä: http://kirjanjostoisenkin.blogspot.fi/2017/07/postaa-maratonkoosteesi-tanne.html
Itse ajattelin tähään alle kuitenkin kirjoittaa ajatuksiani ja muita kuulumisiani edistymisestäni.
8.7.2017 klo 14.38 pum!
Suunnitelma on se, ettei suunnitelmaa ole. Yllä oleva kuva on tämän hetken pinoni, johon olen poiminut erilaisia kirjoja. Niistä sitten valitsen kulloiseenkiin fiilikseen sopivat. Eväspuoli on niukanlainen, mutta enköhän pärjää.. (Kaapissa on minikokoinen sipsipussi ja vähän karkkia iltaa varten…) Melkein meinaa suorittamispaineet nousta, mutta omaan tahtiin nautiskellen ja lukeminenhan on se pääasia, ei se, paljonko muut lukee ja milloin ovat aloittaneet.
Ensin ajattelin lukea viimeiset jäljellä olevat sivut Akvarelleja Engelin kaupungista. Se lienee pehmein aloitus maratoniin. Joten nyt hengitän syvään ja osaltani maraton alkaa n-y-t, NYT!
8.7.2017 klo 16.20 Akvarelleja Engelin Kaupungista
Huomaan, ettei alitajuntaji (tälläkään kertaa) tahdo ymmärtää, että tätä voi tehdä levosta käsin. Suoritan lukemista ylivirittyneillä aivoilla, jotka huutavat, pirisevät ja pärisevät. pitäisi olla muka jotenkin tehokas. Seurauksena keskittymisen vaikeus ja täydellinen lukunautinnon hukkaaminen. Luin jäljellä olevat sivut Viikilän Finlandian napanneesta kirjasta ja olen tyytyväinen, että edes tähän kynenin yllä mainituista syistä. Seuraavaksi siirryn jääkaapin kautta lukemaan oletettavasti Hiiop Jeevesiä. Samalla hoen itselleni: puhelin pois kädestä ja nyt rauhoitut! Goooshfraabaaaah!
8.7.2017 klo 19.16 Musta Kuin Eebenpuu
Wohhou! se jääkaapilla käynti ja tarttuminen Salla Simukan Lumikki-trilogia viimeiseen osaan tepsi. Nyt mä vaan luin ja solahdin haavemaailmaan. Olin vaan ja menin tarinan mukana. Teki hyvää saada tämä trilogia luettua loppuun, sillä sen loppu oli omintakeisuudessaan kaunis. Viimeiset sivut olivat juuri sitä, mitä sen pitikin olla. Siis, kerrankin sarja päättyy oikein, juuri sillä tavalla, kuin lukijasta tuntuu, et sen kuuluukin. Ja tykkään Sallan tavasta kirjoittaa nopeatempoisista tapahtumista. Jotenkin tunuu, et nyt se lukumaraton varsinaisesti löysi oikean uransa, jota pitkin on hyvä jatkaa.. :)
8.7.2017 klo 22.56 Hiiot, Jeeves ja Flame In The Mist
Hieman alkoi väsymys jo painaa, joten päätin ottaa hyvän asennon ja lueskella verkkaisesti. Ensin kutkuttelin nauruhermojani Jeeves-tarinoilla, kunnes minut valtasi ahdistunut tunne siitä, että asiat ovat menossa päin prinkkalaa (niinkuin ovat, mutta näissä tilanteissa, minä lukijana tarvitsen irtioton päähenkilöstä!) Tämän jälkeen päätin verestää muistojani siitä, miten Rehee Ahdiehin uutuus jatkuikaan. Lontooksi lukemista on tullut harrastettua viimeaikoina taas kerran aivan turhan liian vähän. Mutta sitten silmäni alkoivat lurpsahdella sitä rataa, että nyt taitaa olla minun kahdeksantuntiseni vuoro.. Hyvää yötä kanssamaratoonaajat! Me pystymme siihen!
9.7.2017 klo 11.20 Flame In The Mist
Herättyäni päätin jatkaa eilen harmittavan lyhyeksi jäänyttä tarinassa etenemistä. Olen huomannut, että minulla menee aina semmoiset sata sivua, ennen kuin löydän Renéen kirjoista sen, mihn tykästyn. Nyt olen sivulla 136 ja alan päästä tarinassa, hahmoissa ja ylipäänsä kirjan maailmassa käsiksi siihen, jota kutsutaan lukunautinnoksi. Tästä se jatkuu taas tänään!
9.7.2017 klo 15.11 MYRRR…. niin kuin myrsky…
Vieläkin pännii… Ensin hukkasin aikaa tappelemalla blogini kanssa, kun asettelut ja muiden blogien kommentointi ei onnistunut (eikä muuten onnistu vieläkään!), sitten kun olin palannut kirjani pariin ei mennyt aikaakaan, kun vastaan tuli se loputon suo, jonka yli vaan oli pakko rämpiä. Nimittäin sivuenkilön oma luku keskellä kaikkea mielenkiintoista. Otti sanalla sanoen kupoliin…
9.7.2017 klo 15.29 kun myrsky on jo laantunut…
Okei, ainakin mä sain kaikista hannauksista huolimatta paremman sivumäärän kuin vuosi sitten. Ehkäpä mä elokuussa oon jo parempi? Olen jo mielessäni asettanut sivumärän, joka elokuussa täytyisi ylittää, mutta sitä en vielä uskalla ääneen sanoa, ettei mene kasvot, jos en siihen vaatimattomaan sivumäärään ylläkään.. :D Vaikka tällaiset viimehetken takkuilut pysäyttivätkin ja ilman niitä olisin onnistunut paremmin, täytyy olla lopputulokseen tyytyväinen. Olen saavuttanut tavoitteeni: lukenut tasan sitä, mikä milloinkin huvittaa ja mikä on tuntunut siltä, että tämän kanssa täytyy nyt edetä. Olen saanut luettua yhden kokonaisen kirjan, samalla myös trilogian päätökseen. Olen saattanut yhden kesken jääneen kirjan loppuun. Ja olen edistynyt kahdessa muussa ihan valtavasti. Paha tapani kun on, että kirjoja on useampi kesken samaan aikaan, mutta nyt tällä luku-urakalla olen saanut kurottua keskenolevia vähän enemmän umpeen.. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin. Kiitos emännöinnistä Jane!
Ensi kertaan!
-Tiina
Suhtauduin rennosti lukumaratoniin. Pääasia kun on lukemisen riemussa eikä sivumäärässä. Toisaalta on mielenkiintoista seurata, miten paljon ehtii lukea. Viime kesänä luin asiapitoisia kirjoja ja sain pienen sivumäärän. Tänä vuonna luin lasten- ja nuortenkirjoja, mistä tuli suurempi sivumäärä. Saa nähdä, mihin tartun ensi kerralla.
Hmm, olen yleensä päässyt aika reippaasti alkuun mutta tuntuu että olen kanssa onnistunut tai osannut valita sellaisia kirjoja joilla pääsee lennokkaasti vauhtiin, ja tavallaan on auttanut että olen yleensä varannut maratoneille ihan omat kirjat, eli jos joku kirja on ennestään kesken niin siihen ei maratonilla kosketa :)
Kiva kuulla, että sua on onnistanut. :) En koe, että mun ongelman ydin olis kirjavalinnoissa, sillä halusin lukea kyseisiä kirjoja, vaan ennemminkin siinä, että olen huono stressin kanssa. Ei saisi verrata itseä muihin, mutta jotenkin ahdistaa, kun tuntuu että pitäisi lukea tuplasti tai triplasti enemmän, kuin lukeekaan.. :D
Hienosti hieman kankeasta alusta huolimatta sun maraton alkanut! Itse kuuntelin Lumikki -trilogian viime kesänä äänikirjoina ja pidin myös kovasti. Tsemppiä loppumaratoniin! :)
Kiitos Laura! :) Mä yritinkin aikaisemmin kommentoida sun blogia, mutta mun blogger meni jotenkin tilttiin. Sulla tosi ihanat lukemismaisemat ja kivasti myös sun maratoonisi meni. :)
Minullakin on maratonien alut yleensä vähän hektisiä, on vaikeaa yhtäkkiä rauhoittua kirjan ääreen, kun on ollut ties miten pitkään tohkeissaan maratonista ja siitä, milloin se nyt viimein alkaa. :D Lukuiloa sinulle!
Joo, jotenkin sitä vaan stressaa. Varsinkin, kun tiedän, etten pääse lähellekään niitä päätähuimaavia sivumääriä, kuin jotkut. Siitä jotenkin ottaa turhaan paineita ja sit tietää, että häiritsee vaan omaa itseään. Tää on mun toinen lukumaraton, joten sinällään edistystä on tapahtunut, kun keskyttyä pystyn jo näinkin hyvin. :)
Tsemppiä maratonille! :)
Kiitti, vielä on hetken aikaa jäljellä. :) Sullahan sujui puolikuntoisuudesta huolimatta maraton ihan kivasti. :)
Mulla tahtoo maratonin aloittaminen aina olla jotenkin suorittamista, en ymmärrä miksi. Kyttään, ett doddi, oot lukenut vasta 20 sivua, eihän tästä sun maratoonaamiesta tule taas mitään. Pienen hetken päästä antaudun lukemiseen ja lakkaan suorittamasta :D
Tsemppiä ja lukuiloa!
Mulla ihan sama hmma, tosin siinä, että pystyn unohtamaan sen maratoonin ja vaan lukemiseen, saattaa mennä kyllä vähän isompikin hetki. :)