Kasvoja kirja-alalta #2: Arno Kotro
Ilta-Sanomissa on jälleen kolumni, jota lukiessa kiljahtelen riemuissani. Se napakasti laukoo monia ajatuksia, joita en kyllä ikinä olisi osannut paremmin sanoa. Tekstin luettuani aivoni sanovat aamen. Arno Kotro on taas kirjoittanut oivallisen tujakasti nykylukiosta ja siihen kaavailluista uudistuksista. Lukion filosofian ja psykologian opettajana hänellä on myös parempi näppituntuma, jolloin osumatarkkuus viiltävälle sanailulle on 100/100. (Jos haluat myös tutustua hänen kolumneihinsa, aloita näistä: digivouhotuksesta ja a
“Mutta kuka on tämä Kotro, joka uskaltaa kirjoittaa suomalaisten ylpeydenaiheesta, lukiosta, tuolla tavoin? Kuka on hän, jota kirjailijaksikin tituleerataan, mutta joka pitää itseään ensisijaisesti opettajana?” Loistava kysymys. Ehkäpä haastattelu antaa eväitä vastaamiseen:
Arno Kotro – Mistä tänne on tultu?
Arno Kotro tuli suomalaisten tietoisuuteen 2003 julkaistulla runollisella proosallaan, jossa parisuhde ajautuu niin pahasti karille, ettei edes pelastusveneessä ole tilaa heille molemmille. ”Sanovat sitä rakkaudeksi” pohjautui kirjoittajan omiin kokemuksiin, ja varmasti siksi se olikin niin riipivän tunteikas. Esikoiskirja sinkosi Arnon mediamyllytyksen keskipisteeksi, kun taas esikoisen toinen puoli ”Musta morsian” sai murskaavat arviot. Tämä ei kuitenkaan miestä kokonaan lannistanut, vaan kirjoittaminen on edelleenkin maistunut. Viime aikoina polttavina puheenaiheina ovat lukemisen romahtaminen ja kouluissa tapahtuva uudistus, joista voi lukea joko IS:n kolumneista tai blogista.
Jos tässä somehälyssä ja hektisyyden kierteessä pysähtyy oikeasti lukemaan, mitä Kotro on kirjoittanut, sokeakin näkee, että Kotrolla on ihan hillittömän hauskaa kirjoittaessaan, sillä niin teräviä tikareita viuhuu pointti toisensa jälkeen. Kysyessäni kirjoittamisesta nauttimisesta ja tyylilajista Arno myöntää, ettei hän enää pelkää, mitä joku teksteistä ajattelee, ja siksi hän kirjoittaa sitä, mitä on sanottavana.
“Varmasti jokaisella olisi ihan tarpeeksi syytä ryhtyä todella katkeraksi.”
Haastattelua varten lueskelin uudelleen Arnon tekstejä, ja olin havaitsevinani yhdistävän teeman, joka paistoi rivien välistä: toisista ihmisistä välittäminen. Arno ei kirjoita pisteliäitä tekstejään pönkittääkseen itseään, vaan koska on löytänyt jonkun epäkohdan, jonka korjaaminen parantaisi monen elämää.
Tässä länsimaisessa minäminä -kulttuurissa samanaikaisesti hämmennyin ja ilahduin löydöksestäni. Kuinka on mahdollista, että kirjailija, joka on saavuttanut niin mielettömän mediahuomion, josta monet kirjailijat vain uneksivat, ja juontanut telkkarissakin, ei ole juuttunut omaan napaansa, vaan katse on muissa?
“Varmasti jokaisella olisi ihan tarpeeksi syytä ryhtyä todella katkeraksi.” Katkeroitumisen sijaan vuonna 2005 Arno valitsi toisin. Raitistuminen ja perheen perustaminen olivat isossa roolissa kokonaisvaltaisessa elämänmuutoksessa. Raitistuminen vaati nöyryyttä, jolloin katkeruus ja egosentrisyys eivät enää mahtuneet kuvioihin.
”Mä sain hirveen vähällä valtavan nosteen. Vain yksi kirja, jossa oli vieläpä vähänlaisesti tekstiä, sai valtavan mediahuomion. Nyt se tuntuu joltain unelta, joka tapahtui jollekin toiselle, se oli niin outoa”, muistelee Arno.
Arno – Opettaja: ”Ennen ei ollut paremmin”
Arno puhuu huolestuneena yhteiskunnan muutoksista ja myöntää, että jatkuva somettaminen ja sen seuraukset sekä jatkuvat koulumaailman itsetarkoitukselliset uudistukset mietityttävät, mutta samalla hän alleviivaa, että ennen ei ollut paremmin.
”En kaipaa mitään vanhoja hyviä aikoja, koska sellaisia ei ollutkaan. Enimmäkseen kaikki on nykyään paremmin kuin koskaan, mutta se ei tarkoita sitä, että kaikki uusi olisi automaattisesti hyvää, ja että koulujen tulisi implementoida se heti.”
”Kirjat ovat ajattelun slow foodia, ja netti on pikaruokaa. Molempia tietty tarvitaan.”
Kotro kavahtaa ajatusta, että jokin olisi hyvää, koska se on tätä päivää. Se, miksi nykykoulu on parempi kuin 20-30 vuotta sitten, johtuu hänen mielestään siitä, että opiskelu on paljon keskustelevampaa kuin ennen. Nuoret tarvitsevat aikuisia ihmisiä, jotka innostavat oppimaan. Vallitettavasti koulumaailmassa on menossa uudisus, jossa kaikki vanha halutaan heittää roskikseen, ja tilalle tuodaan uusia innovaatioita, ihan vaan koska nyt näin pitää tehdä. Oppilaiden pitäisi opiskella ilman kirjoja ja vain keskittyä digiin. Nuoret eivät itsekään oikein tätä muutosta halua, ja samalla on myös nähtävissä jatkuvan päätetyöskentelyn tuloksia: oppilaat eivät millään tahdo jaksaa lukea pidempiä tekstikatkelmia.
”Realiaineissa on törmätty siihen, että vähänkin pidemmät tekstit uuvuttavat. Nettisälä ja verkkopoukkoilu lisää lyhytjänteisyyttä, jolloin pitkä teksti on tuskaa. Kirjat ovat ajattelun slow foodia, ja netti on pikaruokaa. Molempia tietty tarvitaan,” filosofoi Kotro.
”Lopetetaan höpötys, että kirjoista on päästävä eroon. Kaikenlainen kirjoista luopuminen on rikospoliisin asia,” virnistää Kotro. ”Kouluissa pitää vaatia pitkienkin tekstien lukemista. Se kaavailtu muutos äidinkielen esseekokeen pois jännistä on huono, sillä kyse on ajattelun taidoista.” Tällä hän viittaa ajatukseen, että kirjoittamalla jäsentelemme ajatuksiamme ja mikäli edes kirjoituksissa ei vaadita esseetä, ei ole enää syytä, miksi äidinkielentunneilla harjoiteltaisiin esseiden kirjoittamista.
Arno – Nuorten puolella
Vaikka tällä hetkellä onkin nähtävissä huolestuttavia merkkejä nuorten luku- ja kirjoitustaidon romahtamisessa, Arno ei lakkaa hämmästelemästä nykynuorison kykyjä: ”Opettajana minulla on mahtava ikkuna tulevaan. Nuoret ovat esimerkiksi todella kielitaitoisia. Nuoret huolehtivat itsestään ja ovat vastuullisia. Paljon fiksumpaa porukkaa nuoret ovat nykyään kuin mitä me aikanaan oltiin. Tai ainakin minä olin. Toisaalta on jännä kuinka konservatiivisia ja keskiluokkaisiakin monet nuoret ovat. Välillä tuntuu, että nuoret ovat keskiluokkaisempia kuin kaltaiseni keski-ikäinen perheenisä.”
Eniten kuitenkin opettaja pelkää nuorison polarisoitumista. “Että on se hyvinvoiva nuoriso, joka harrastaa ja voi paremmin kuin kukaan koskaan ennen. Se, joka huolehtii itsestään ja opiskelee kunnolla. Mutta kuilun vastapuolella on kärrystäputoajien joukko, joka putoaa pahemmin kuin koskaan ennen. “
Arno – Lukija
”Pehmeäkantinen kirja on mun juttu. Ja nimenomaan printtikirja. E-kirjoista ei samalla tavalla näe, miten pitkällä on menossa. Mulle kirjan haju ja sivujen värikin ovat tärkeitä. Kirja on sielukas esine, johon liittyy muisto missä tilanteessa sitä on luettu. Ja voihan siinä olla signeerauskin.”
Kirjamaku on aina ollut laaja, ja se on muuttunut eri elämänvaiheissa. Hyvänä esimerkkinä dekkarit, joita Arno ei tällä hetkellä kovinkaan paljoa lue -paitsi Antti Tuomainen on poikkeus, jota tulee luettua. Arno toteaa kiintyvänsä kirjailijoihin ja mielellään lukee esimerkiksi Anja Snellmannin, Pirkko Saision tai Juha Itkosen tuotantoa. Sen sijaan selfhelp, johtamisoppaat ja laihdutuskirjat saavat ottamaan askeleita takavasemmalle. Kirjansa Arno mieluiten hankkii divaareista, koska divareista, koska niissä on edelleen läsnä sellainen kirjallinen tunnelma ja rauhallisuus, jota hän kirjoja ostaessa kaipaa.
”Pehmeäkantinen kirja on mun juttu. Ja nimenomaan printtikirja.”
Arno – Rooliminä
Vaikka Arno Kotro löikin läpi ”Sanovat sitä rakkaudeksi” –teoksellaan, jota voi luonnehtia proosarunoksi tai aforistiseksi proosaksi, hän kuitenkin mieltää itsensä ennen kaikkea joko opettajaksi, kolumnistiksi tai blogitekstien kirjoittajaksi. Arno ei ole koskaan kokenut itseään varsinaisesti runopojaksi, mistä kertoo se, ettei runokirjoa ole viimeaikoina syntynyt.
Tästä huolimatta, Arno päätti vielä yhden kerran ryhtyä runoilijaksi, tai oikeammin laululyyrikoksi. Syy tähän löytyy rakkaasta vaimosta, jolle Arno halusi syntymäpäivän kunniaksi lahjoittaa jotain merkityksellistä. Timantit ehkä ovat ikuisia, mutta niin ovat laulutkin. Tämän laulun, johon on kauniisti istutettu useita välähdyksiä elämästä, voi kuunnella täältä.
Suosittelen tutustumaan Kotron tuotantoon. Kurkkaathan ainakin hänen esikoisensa ”Savovat sitä rakkaudeksi” sekä tietenkin hurmaavan uutukaisensa “Elämän A ja Ö”, jonka hän on kirjoittanut Jenni Pääskysaaren kanssa.
-Tiina
Onpas hieno! :)
Kiitos Ritva! :)
Henkilöhaastattelut ovat aina kiinnostavia!
Arno Kotrosta olisin osannut sanoa vain, että hän on runoilija ja päässyt jostain syystä julkkikseksi. En ole asunut Suomessa, kun hän on noussut pinnalle, mutta olen lukenut hänen kolumnejaan ja monesti niissä on ollut oikein kannatettavaa asiaa.
En nyt ryntää etsimään Arnon tuotantoa, mutta iloitsen siitä, että me molemmat pidämme Juha Itkosesta ja Pirkko Saisiosta!
Mukava kuulla, että koit tekstin kiinnostavana ja, että Kotron kolumnit olivat sinulle jo tuttuja. Ehkäpä joskus tartut hänen teokseensa, mikäli se kohdallesi osuu, jo senkin vuoksi, että olet pitänyt kolumneista. Eikö olekin hilpeätä, kun kirjailija fanittaa samoja kirjailijoita, joista itse pitää? :)
Nimi on tuttu, tuotanto ei. Pitäisi varmaan paikata yksi monista aukoista sivistyksessä. Kiitos kiinnostavasta haastattelusta.
Kiitos Tuulevi! :) Suosittelen tutustumaan eri teoksiin, jotta saa kunnon kuvan siitä, mitä kaikkea hän on oikeastaan tehnyt, koska kyllä repertuaaria löytyy. :)
Arno Kotro oli ennestään minulle vain nimenä tuttu, mutta tässähän valottui hänen persoonansa ja uransa ihan mukavasti. Täytyypä kurkistaa myös hänen blogiaan. Kiitokset siis mielenkiintoisesta jutusta! :)
Kiitos Elegia, mukavaa, että osasin innoittaa sinua tutustumaan myös hänen blogiinsa. joko olet ehtinyt lukaisemaan? Löytyikö sieltä jokin erityinen helmi? :)
Kuulostaa mielenkiintoiselta ihmiseltä. On aina virkistävää, kun joku ei kohkaa yhtä asiaa yksipuolisesti vaan on kykeneväinen miettimään kolikon molempia puolia. Olen samaa mieltä siitä, että kaikki uusi ei ole hyvästä, mutta paluuta entiseen ei pitäisi edes haikailla.
Ja nykynuoret ovat pääasiassa ihan mahtavia! Tein tuossa muutaman vuoden töitä juuri valmistuneiden nuorten ihmisten kanssa ja kyllä välillä veti aika nöyräksi. En usko olleeni ammatillisesti ihan noin valmis missään kohtaa (kai vieläkään). Toki kokeus aina tuo oman lisänsä, eikä nuoruuden ehdottomuus aina ole paras vaihtoehto, mutta kuitenkin.
Mukava kuulla, että olet asioista samaa mieltä Kotron kanssa. Nuoret kyllä ovat ihan mahtavia! :) Itse olen tehnyt paljon vapaaehtoisena nuorten kanssa asioita ja jatkuvasti niistä saa olla niin ylpeä! :)
Mielenkiintoisia ajatuksia. Jäin pohtimaan tuota, että kaikki uudet ideat eivät välttämättä ole hyviä ja että kaikkea vanhaa ei pitäisi heittää roskiin. Mielestäni ei kannata mennä äärilaitoihin. Vähän vanhoja, hyviä ideoita ja ripaus uusia tuulia.
Juuri näin Katriina! Tasapaino ja harkitut siirtymiset. Ei mitään poukkoilua ja ”äkkiä tää uus idea nyt heti kouluihin!”
Kiitos, olipa mielenkiintoinen haastattelu ja todella mielenkiintoisia kannanottoja Kotrolta, joista suurimman osan allekirjoitan täysin. Kotroa ei olekaan tullut luettua. Jäin oikein miettimään sitä, että Kotro on siitä harvinainen hahmo kirjallisuuden kentässä, että hän on hyvin tunnettu, mutta huomattavasti harvemmat ovat hänen tekstejään lukeneet. Tunnustan häpeillen kuuluvani tähän joukkoon :)
Voi kiitos Amma! Arnon mielipiderikkauteen voi aina luottaa. :) Hänen mieliidekirjoituksensa ja bloginsa käsittelee paljon koulu-uudistuksia, joista olen myös samaa mieltä. Suosittelen kyllä tutustumaan hänen tuotantoonsa. Hänen esikoisensa on sen verran erlainen verrattuna muihin teksteihin, että se kannattaa myös lukea. :)
Olipa mielenkiintoinen juttu! Arno Kotro tuli minulle tutuksi abivuonna (apua, yli kymmenen vuotta sitten!), kun kirjoitin runoanalyysin eräästä hänen Sanovat sitä rakkaudeksi -kokoelman runostaan.
Ja olipa jännä sattuma taas tämä: tuolla blogissani kirjoitin siitä, miten Westö luo maailmaa muistojen kartalle, ja tuo kyseinen Kotron runo käsitteli samaa teemaa, miten kaupunkiin piirtyy muistoja menneestä rakkaudesta :) Kotroa pitäisi lukea lisääkin, ehdottomasti!
Kiitos Marile! :) Mukavaa, että Kotron tuotanto on sinulle tuttu. :) Hänellä kyllä ehdottomasti on sana sanottavana ja useimmiten hän onnistuu sanomaan sen paremmin kuin loistavasti. :)
Mielenkiintoista lukea tällaisia henkilöjuttuja, vaikka Kotron tuotantoon en olekaan ennestään tutustunut – siis ainakaan vielä:)
Voi kiitos Jas! :) Minua jännitti kovasti, että millaisen postauksen saisin aikaiseksi, kun haastattelu oli niin mielenkiintoinen, että pelkäsin saanko tehtyä oikeutta tekstilläni. Mukavaa,että pidit siitä. :)