Miltä tuntuu, kun puoliso muuttaa pois kotoa jonnekkin, minne sinun ei ole määrä seurata perässä? Millaista on tulla ensimmäistä kertaa kotiin, kun kun toisen tavarat on pakattu, lastattu ja kuljetettu pois? Tätä postausta olen kantanut sydämessäni pitkään, itseasiassa kuukausia. Halusin sanoa jotain, millä on merkitystä. Mikä lohduttaa, mikä auttaa ymmärtämään. En halunnut kompastua silotteluun, halusin näyttää, mitä se on. Halusin tehdä oikeutta kaikille niille, jotka ovat käyneet samanlaisen päivän läpi, tietäen, että se päivä voi mennä niin kovin monella eri tavalla. Tämä on sinulle, joka olet käynyt saman läpi. Toivottavasti pystyt katsomaan omaa kokemustasi ja tarkastella sitä objektiivisesti. Missä kohdassa oli helppo olla? Mikä itketti? Tämä on sinulle, joka kuljet vierellä: älä helpota sanoilla, vaan kuuntele, ymmärrä, ole läsnä ja halaa, jos mahdollista.

Kuva: Niko Niinivirta                                    Instagram: @nikoniinivirta                                        Verkkosivuille tästä

Nyt kun aikaa on kulunut ja muistot haalistuneet, voisin toki sanoa: ”ero oli yhteinen päätös, joten se ei tuntunut missään…” Kyllä, ero oli yhteinen päätös, se oli meistä molemmista ainoa oikea ratkaisu – me emme luovuttaneet helpolla. Mutta olisi enemmän kuin petos niin lukijoita kuin itseänikin kohtaan sanoa, ettei se tuntunut miltään, kun toinen muutti pois. Ettei se ollut vaikeaa, ettei se sattunut, nostanut ikäviä tunteita pintaan, raastanut sydäntä verille raastinraudalla tai nostattanut edes hitusen katkeraa makua suuhun.

Ei ole väärin todeta, ettei ole muuta järkevää ratkaisua, kuin erota. Eikä sekään ole väärin, jos eroaa sopuisasti yhteisymmärryksessä ja kumpikin haluaa toisilleen uuden tulevaisuuden. Ei ole väärin valita eroa ja yrittää pysyä pinnalla, pärjätä haastavassa tilanteessa. Ei ole väärin olla vahva, silti heikko. Eikä ole väärin, että se sattuu ja toivoo, että kaikki olisi vain pahaa unta. Ei ole väärin haluta painaa pausea, kelata taaksepäin tai eteenpäin – toivoa, että se tapahtuisi jollekin toiselle.

Ei ole väärin itkeä kivusta ja samalla huokaista helpotuksesta.

Muutto on yksi niistä konkreettisimmista asioista, joissa todella tajuaa mitä on tapahtunut. Siihen asti kaikki on tavallaan valmistautumista johonkin epämääräiseen, jota ei vielä ole, mutta jota kohti on menossa, jota kipeästi pelkää ja vieläkin kiihkeämmin odottaa. Mutta muutto – se on pysäyttävää. Mitä enemmän kirjoitin tätä postausta, huomasin, että minun oli jotenkin vaikea pukea sanoiksi ja tiivistää jotain niin monumentaalista. Kuinka kertoa niistä tuhansista tunteista ja mielessäni seilaavista ajatuksista, jotka kaikki sekoittuvat keskenään niin kauniin hirveään kakofoniaan? Se oli vain sotku, jota yritti parhaalla mahdollisella tavalla pitää niin selkeänä, kuin suinkin mahdollista.

Minulle jokainen muutto on tietyn aikakauden merkki: Tästä alkaa tämä elämänvaihe ja tähän se päättyy, tästä alkoi uusi. Erotessa minulla oli kaksi muuttoa, jotka toimivat vedenjakajina. Hän muutti ensin, siitä käytännön syystä, että löysi uuden kämpän ennemmin ja minä 1,5 kk myöhemmin, kun kotimme myytiin. Ei ole helppoa tulla kotiin, kun puolet tavaroista puuttuu ja oikeasti ymmärtää, että tämä tosiaan oli tässä. Hän ei enää koskaan jakaisi kanssani osoitetta, minä en enää koskaan suunnittelisi hänen kanssaan uuden kodin pohjapiirustukseen piirrellen eri kalusteiden järjestelyä.

Alla otteita siitä, miten tuo päivä meni.

4.2.2018

Lähdin sinulle avuksi pakettiauton hakuun. Olin vain väsynyt ja päätäni särki. En jaksanut ajatella mitään, vaikka olikin kaunis aurinkoinen pakkaspäivä. Oli pysäyttävä hetki, kun käänsit auton parkkiin Nesteen pihaan ja minä käännyin katsomaan sinuun. Katsoit minua silmiin, hymyilit rohkaisevasti ja sanoit soittavasi kun olisitte valmiita ja sitten hyppäsit ulos autosta hakeaksesi itsellesi muuttoauton. Se muuttaisi sinut pois omaan onnelliseen elämääsi. Päätin pysyä vahvana, vaikka alahuuli vapisikin ja ajoin läheiseen kauppakeskukseen hakemaan sinulle ja minulle paistinpannuja. Tarjouksessa kun olivat ja olinhan minä luvannut sinulle.

—

Koska teitte yhä muuttoa lounasaikaan, menin Raxiin. Ei ollut nälkä, mutta jos edes yksi pitsapala menisi alas. Minä en ole oikein hyvä buffaruokailija. Varsinkaan yksin. Minulle tulee stressi, että täältä on päästävä pian pois. Tälläkin kerralla oli vaikeaa syödä rauhassa, vaikka muutoin olinkin ollut jo tunnin-pari aika seesteinen. Edessäni istui perhe, jossa oli kaksi lasta, tavallisella tavalla kaunis äiti ja isä. Kuuntelin musiikkia kuulokkeilla puhelimestani ja närpin ruokaani. Mietin miljoonia asioita ja samalla en mitään. Jossakin vaiheessa kaikki oli kuitenkin minulle aivan liikaa ja minä tunsin kuumat kyyneleet poskillani. Perheen isä sattui vilkaisemaan minua ja hänen iloinen ilmeensä venähti. Hän katsoi minua silmiin voimattomana. En halunnut asettaa heitä kiusalliseen tilanteeseen, sillä me suomalaisethan emme tunnetusti oikein tiedä, kuinka tulisi toimia, jos ventovieras itkee. Keräsin tavarani, puolisyödyt lautaset ja palautin lajittelupisteeseen. Raxin työntekijä iloisesti kiitti minua käynnistä rätti kädessään ja minä purjehdin ohi. Tajusin hänen puhuneen minulle vasta, kun olin jo mennyt, mutta en minä olisi mitään pystynyt sanomaan, sillä nielin itkua. Menin tutun vaateliikkeen sovituskoppiin hetkeksi itkemään ääneti. 

—

Tunnin kuluttua parkkeerasin autosi meidän parkkiruutuun, menin hissillä ylimpään kerrokseen. Pysähdyin oven taakse ja vedin syvää henkeä rauhoittuakseni. Kyyneleet nousivat silmiini, kun näin puolityhjän asunnon, jonka eteisen lattialla kuitenkin oli vielä sinun paremmat kenkäsi, jotka hakisit illalla muutaman muun tavaran kanssa. Miten oudolta kaikki näyttikään, kun keskellä lattiaa oli vain minun puolinaisia pahvilaatikoita ja muuton seurauksena villakoirat vipeltelivät pitkin lattiaa.  Itkin sitä, että sinä et olisi enää täydentämässä elämääni. Aloin siivota, sillä lopputulemalla, että kaikki oli vain entistä enemmän sekaisin. Istuin sohvalle ja voimattomana selasin puhelinta, kunnes lämpö tuuditti minut levolliseen uneen. Herättyäni oloni oli seesteinen.

Illemmalla tulit, niin kuin oli sovittu. Et tullut ilmoittamatta, ja avaimista huolimatta soitit ovikelloa. Se ärsytti minua, ja samalla kuitenkin arvostin sitä. Minusta ei tuntunut enää miltään, näinhän tää nyt menee. Tässä on sun auton avaimet, tuossa kengät ja nuo loput tavarat. Lähtiessäsi halasimme ja pian olit poissa. Illalla vaihdoin lakanat, soitin vanhemmilleni, kävin saunassa ja kaikesta sekamelskasta huolimatta, minun oli hyvä olla.

—

Toisen muutto kotoa voi siis olla todella mitä moninaisimpia tunteita nostattava tapahtuma ja jokainen elää sen hetken läpi juuri niin, kuin se sinä päivänä menee. Älä soimaa itseäsi siitä, että itket, mutta älä myöskään siitä, jos et. Älä etukäteen määrittele päivää liian tarkkaan, sillä päivä tulee menemään kuitenkin omalla painollaan. Tärkeintä on, että sinä olet nyt tässä pisteessä ja et elä tosiasioiden kieltämisessä. Kuulostele itseäsi, miltä tämä tuntuu nyt? On ok, että tulevaisuus tuntuu tänään vaikealta tai seesteisen rauhalliselta. Tai vaikka molemmilta. Historia voi painaa, voi olla vaikeaa päästää irti. Voi tuntua siltä, että tästä et ikinä selviä. Voi olla, että jaksat uskoa valoisaan huomiseen.

Hänen muuttopäivä otti minulle koville. Kuten huomasit, minä en ollut paikalla, kun hän muutti. Hän oli saanut muuttoavuksi kavereita harrastuksestaan, yhtä en ollut koskaan tavannut, joten en halunnut esittäytyä: ”Moi, mä olen Tiina, se Ex”. Siksi olin mm. ostamassa paistinpannuja juuri tuolloin. Päivän aikana kävin läpi todella paljon erilaisia tunteita. Ehkä kuitenkin vahvin tunne oli tyhjyys. Siksi olen valinnut tämän kauniin kuvan, joka sopii täydellisesti tunnelmaan. Ranta on harmahtava ja autio, sen tyhjyys on käsinkosketeltavissa. Rantaa reunustavat puut, jotka ovat kuin viimeiset kehyksenrippeet siitä, mitä joskus oli, muu on raivattua. Vesi suorastaan kutsuu kohti jotakin uutta ja tuntematonta, vaikka vielä ei ole edes venettä, jolla soutaa pois. Aurinko ei ole täysin poistunut elämästä, se on vain hieman piilossa ja laskemassa tämän päivän osalta alas. Kuitenkin se on siellä muistuttamassa, että horisontissa näkyy valo. ♥

-Tiina

Ps.Olen päättänyt edetä kronologisesti tiettyjen teemojen osalta. Seuraavat kaksi postausta on suunnitteilla. Toisessa käsittelen yksin asumista yhteisessä kodissa ja toinen käsittelee sitä, kun minä muutin pois. Minulle saa myös lähettää aihetoiveita, kysymyksiä ja kommentteja ota yhteyttä -lomakkeella. Kiitos kaikille, jotka olette kertoneet, että olette saaneet minun teksteistäni jotain itsellenne.  ♥